27.12.1950 Oulun Kärpät Suomi-sarjaan

Talvella 1950 Kärpät oli ainut Oulun seura, joka uskalsi lähteä mukaan virallisiin sarjapeleihin. Tosin se aiheutti paljon keskustelua seuran sisällä, koska rahoituspuoli oli täysin epäselvä. Urheilullisesti mukana olo kannatti, sillä Kärpät oli maakuntasarjan pohjoislohkossa toisena Raahen Vesan jälkeen. Sarjaotteluissa voitettiin Vaasan Vasama (5-3) ja Kokkolan Palloveikot (7-5). Nykäsen tekemän tilaston mukaan seuran miesjoukkue otteli talven aikana 13 kertaa, voittoja saatiin kahdeksan, häviöitä neljä ja yksi ottelu päättyi tasapeliin. Paras maalintekijä oli maakuntasarjassa Pentti Tapio 14 maalilla. Seuran juniorijoukkue pelasi kaksi ottelua häviten sekä OLS:lle että OJK:lle.

Seuraavana syksynä Kärpät pääsi karsimaan pääsystä Suomi-sarjaan oltuaan lohkossa toisena maakuntasarjassa. Joulukuun alussa piti olla ottelu Jyväskylän Diskosta vastaan, mutta Diskos luovutti ottelutta. Näin Kärpät pääsi suoraan nousemaan. Uuden vuosikymmenen alussa oltiin siis ylemmässä sarjassa.

Armeijalta ostettuihin villapaitoihin neulottiin seuran merkki, josta järjestetyn ideakilpailun voitti Erkki Koret saaden palkinnoksi seuran ainaisjäsenyyden. Idean piirsi puhtaaksi Einari Talvisara. Se kaiverrettiin korkkimaton palasille ja painettiin sillä kankaalle kaksivärisenä (musta ja punainen). Näin oli seuran tunnuksella varustettu pelipaita valmiina. Muut jääkiekkovarusteet saatiin samalla tavoin. Kypärää ei tuohon aikaan edes tunnettu, vaan pelaajilla oli lähinnä pakkasta vastaan tavallinen pipo tai karvalakki päässä.

1950_joukkue